Hieroja ja Kalevalainen jäsenkorjaaja Eino Heikkinen Riihimäellä

Monesti arjen kiireessä unohdamme, että hyvän elämän keskiössä on fyysinen terveys ja elinvoimaisuus. Vaikka moni ulkoinen asia rikastuttaa elämäämme, ilman toimivaa kehoa emme pääse nauttimaan siitä kaikesta hyvästä, mitä elämällä on meille tarjottavana.

Terveyden ja elinvoimaisuuden vihollisia ovat fyysiset vaivat, jotka ovat usein salakavalia. Ne hiipivät ajan mittaan. Pieni vaivasta ilmoittava kipu on helppo ohittaa, jonka seurauksena vaiva alkaa hiljalleen vallata lisää tilaa. Kiireisen ihmisen voi olla vaikea löytää aikaa vaikkapa hierontaan. Vuosien varrella vaiva etenee. Tahti on kuitenkin niin rauhallinen, että ihminen ehtii sopeutua ongelmaan, jonka takia tarvittavia toimenpiteitä vaivan korjaamiseksi ei tehdä.

Kun vuodet ovat vierineet, lopulta vaiva on edennyt tilaan, jota ei enää voi ohittaa. Silloin edessä on pakollinen pysähtyminen.

Tulethan hoitoihin nuhattomana,  yskittämättömänä, kuumettomana, flunssattomana. Pidä käsihygieniastä huolta. Näillä toimenpideillä pidämme toisten terveydestä huolta.

Olen toiminut Hierojana Riihimäellä 15 Vuotta. Vankkaa ammattiosaamista vuodesta 2007 lähtien.

Hieronta

Hieronta on tunnetuin tapa lievittää stressiä ja poistaa lihasjännityksiä. Osaavan hierojan hierottavana lihaksesi rentoutuvat, kivut vähenevät, kehosi aineenvaihdunta vilkastuu, mieli virkistyy ja saat palautettua menetettyä energiaa käyttöösi.

Tutustu hierontaan tästä ja varaa aika.

Kalevalainen jäsenkorjaus

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa yhdistyvät perinteiden ja anatomian hallinta sekä koululääketiede. Hoidon aikana hoitaja ja hoidettava yhteistyössä palauttavat hoidettavan kehon kivuttomasti mobilisoiden normaaliin tilaan, jossa keho pääsee toimimaan kuten sen kuuluukin.

Koska Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa mukaillaan nivelten fysiologisia ja luonnollisia liikeratoja, ei hoito perustu manipulointiin tai niksautteluun. Täten hoidettavalle ei tuoteta ylimääräistä ja monesti turhaa kipua.

Tutustu Kalevalaiseen jäsenkorjaukseen ja varaa aika

Intialainen päähieronta

Intialainen päähieronta perustuu tasaiseen ja hellävaraiseen rytmiin, joka auttaa avaamaan tukoksia ja laukaisee epämiellyttäviä jännitystiloja. Vaikutukset ulottuvat paljon syvemmälle kuin pelkästään lihasten rentoutumiseen, sillä hieronta toimii myös tunnetasolla rauhoittaen mieltä, auttaen rentoutumaan ja lievittäen stressiä.

Tutustu intialaiseen päähierontaan tästä ja varaa aika

Ongelmiin on aina olemassa ratkaisu –  Hieronta Riihimäki

Oli kyse pienestä kolotuksesta tai suuremmista ongelmista, jokaiseen ongelmaan on aina olemassa ratkaisu. Joskus ratkaisut ovat kivun lievitystä. Monesti kuitenkin ongelman aiheuttajan paikallistaminen mahdollistaa koko vaivan poistamisen.

Kalevalainen jäsenkorjaus keskittyy oireiden lievittämisen sijaan ongelman tunnistamiseen ja tarvittavien korjaustoimenpiteiden tekemiseen. Tällöin keholle luodaan olosuhteet luonnolliseen toimintaan ja sitä kautta keho pääsee itse parantamaan itsensä.

Olen mielelläni apunasi!

Eino Heikkinen, Ota yhteyttä
Puh. 0405612525

Osoite: Hämeenkatu 24-26 3 kerros, 11130 Riihimäki.

Sähköposti: einoheikkinen1@gmail.com 

 

Blogi

SI-nivelten sairaudet

Alaselkäkivuista 15–30 %:n on arveltu johtuvan SI-nivelistä. SI-nivelten kipu voi johtua traumasta, nivelsiteiden löystymisestä, kuormituksesta, infektioperäisestä ­tulehduksesta tai tulehduksellisesta reumasairaudesta. Erotusdiagnostiikassa on huomioitava lantion...

Lue vielä mitä muut asiakkaat ovat sanoneet

Ensimmäistä kertaa Einon käsittelyssä. Todella huomattava helpotus erilaisiin lihasperäisiin kiputiloihin ja paljon energisempi olo jo ensimmäisellä kerralla, innolla odottelen suraavaa käyntiä. Suurkiitos mestarille!

- Dean

Kävin hierottavana ensimmäisen kerran elämässä. Olen tyytyväinen Einon hierontaa. Menen kyllä uudestaan. Suosittelen 🙂 

- Merja

Jäsenkorjauksella sain avun pahoihin alaselän ongelmiin, jotka estivät liikkumista ja aiheuttivat myös jalkojen kipeytymisen. Syyksi jäsenkorjaajan luona selvisi, että oikea lonkka edempänä ja koko alavartalo kierteellä. Kahden käsittelykerran jälkeen ei liikuntaa estäviä vaivoja. Ehdottomasti suositeltava hoitomuoto!

- Eija

Onnettomuuden jälkeen en olisi toipunut näin hyvin ja nopeasti ilman Einon taikasormia. Kaatuminen ja murtuma selkärangassa toivat mukanaan kasan ongelmia. SI nivel oli pois paikoiltaan ja keho aivan kierossa jännityksestä. Näihin ja samalla muihinkin vaivoihin olen saanut todella suuren avun Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

- Mervi

Olen vuosien mittaan joutunut useamman kerran turvautumaan Einon osaavien sormien käsittelyyn. Talvella oli selkä jälleen huonolla mallilla. Mauritiuksen matka oli hilkkua vaille peruuntua. Ortopedit ja kirurgit olivat kanssani neuvottomina miten auttaa. Eipä ollut Eino neuvoton! Einon luona käynti ja ruppi kohdalleen. Niinpä tehtiin Mauritiuksen kiertomatka ilman kipuja – selkä kesti hyvin myös pitkät lennot. Kalevalainen jäsenkorjaus saatava koko kansan tietoisuuteen.

Kävin jälleen Einon hoidettavana ja apu tuli osaavissa käsissä. Suosittelen muillekin, kenellä ongelmia kropassa. Todella asiansa osaava mies.

- Mauri Tuukkanen

Olen käynyt erilaisissa hoidoissa mutta saanut vain hetkellisesti apua vaivoihini.Nyt Einon käsittelyn jälkeen olen taas pystynyt tekemään kaikenlaisia töitä enkä kärsi enään jatkuvista kivuista .Voin nauttia taas elämisestä.Suosittelen lämpimästi kalevalaista jäsenkorjausta erilaisiin kiputiloihin.Ainakin Eino tietää miten saa kehon taas balanssiin .Aion myös säännöllisesti käydä hoidossa niin keho pysyy oikeessa kursissa,eikä pääse syntymään pahoja jännitystiloja ja virheasentoja.Lämpimät kiitokset Einolle.

- Sirpa

Kokonaisvaltaista kehonhuoltoa , suosittelen lämpimästi kaikille .Olen kokeillut selkä/niskavaivoihin yhtä jos toista hoitoa. Einon jäsenkorjauksen ansiosta en kärsi enää jatkuvista selkä/niskakivuista. Polvivaivatkin ovat kadonneet. Määräväliajoin käyn hoidossa ja keho voi hyvin . Kiitos Eino.

 

- Jani

Suosittelen kaikille.

- Minna

Valmiina varaamaan ajan?

Blogitekstit 

SI-nivelten sairaudet

Alaselkäkivuista 15–30 %:n on arveltu johtuvan SI-nivelistä. SI-nivelten kipu voi johtua traumasta, nivelsiteiden löystymisestä, kuormituksesta, infektioperäisestä ­tulehduksesta tai tulehduksellisesta reumasairaudesta. Erotusdiagnostiikassa on huomioitava lantion...

Asiakastarinoita – miten autoin itkevää lasta? 

Teinitytön tarina Teini-ikäisellä tytöllä, jonka keho oli voimakkaasti skoliootinen, eli kieroselkäinen, lääkärin mukaan ainoa hoitokeino oli korsettihoito sekä jäykistysleikkaus, millä selkäranka pakotetaan suoraksi. Lääkärin ohjeissa ei mainittu sanallakaan, mikä...

Mitä kalevalainen jäsenkorjaus on?

Kalevalainen jäsenkorjaus on Kalevalasta saakka kerättyä perimätietoa ja -taitoa, jotka on kerätty yhdeksi kokonaisuudeksi. Elias Lönnrot kiersi eri puolilla maailmaa ja toi tietotaidon mukanaan Suomeen. Tieto periytyi isältä pojalle sukupolvien ajan. Kun suvussa ei...